tiistai 30. huhtikuuta 2019

Inton vanhemmat ja isovanhemmat

Inton isä on Tanskalainen tricolor uros Tiger. Tiger on upea tokokoira, joka on Tanskan, Tanskan Eliitti, Suomen, Ruotsin ja Pohjoismaiden Tottelevaisuusvalio, sekä Tanskan Mestari tokossa 2012. Sillä on 8 CACIOBia Tanskasta ja yksi Ruotsista. Tigerin veli Merlin on Tanskan toko ja Eliittitokovalio, samoin kuin siskonsa Casey, joka on myös 2015 tokon maailmanmestari. Lisäksi veli Pacey treenaa tokoa evl-tasolla, rallya mes-tasolla, ja harrastaa palveluskoirahakua. Tigerilla on A-A lonkat, 0-0 kyynärpäät, puhtaaksi kuvattu selkä, puhtaat silmät ja se on geenitestattu CEA kantaja. Tigerilla on Suomessa 2 pentuetta, 11 pentua, lisäksi Suomessa on sen yksi pentu Tanskasta. Sen jälkeläisiä on kuvattu 10/12, 5:llä on A-lonkat, 4:llä B-lonkat, yhdellä C/C ja yhdellä C/D. Kaikilla on 0-kyynäret, eikä kellään ole OCD:ta. 5:llä on virallisesti kuvattu selkä ja kaikilla niillä on LTV0.






Kuva Saunajaakon sivuilta.

Inton emä on mustavalkoinen narttu Vuk (Tending Cantrip). Vuk oli myös hieno tokokoira, joka onkin Suomen, Norjan, Ruotsin ja Pohjoismaiden Tottelevaisuusvalio. Vuk kilpaili myös agilityssä 3-luokassa, josta sillä oli kaksi AgilitySertiä. Lisäksi Vukilla oli pk-jäljeltä koulutustunnukset BH JK3. Vukin sisarukset olivat hyvin menestyneitä harrastuskoiria vähän joka lajissa, siellä on 3x POHJ TVA, 5x FI TVA, 3x SE TVA, 2x NO TVA, 1x EE TVA, 1x DK ELIT TVA, 1x FI KVA, 1x FI RTVA, plus agilitykoiria joilla CACIAg yms. Vukilla oli A-/A lonkat, 0/0 kyynäret, 0/0 polvet, puhtaat silmät ja CEA-vapaa. Vukilla on 3 pentuetta, 14 pentua. Niistä on kuvattu 11/14, joista 4:llä on A/A lonkat, 3:lla B/B, yhdellä B/C, 2:lla C/C ja yhdellä C/D.

Tigerin isä on tricolor uros Pluto, joka on Ruotsin, Norjan, Pohjoismaiden sekä Kansainvälinen tottelevaisuusvalio, sekä Norjan Mestari tokossa 2009. Pluton jälkeläiset ovat olleet hyvin terveitä.
Tigerilla on Tending.kennelissä yksi pentue. Siellä on mm. Juha Oreniuksen ja Janne Toivolan mainetta niittäneet agilitykoirat Gaia ja Twixy. Twixy on FI AVA FI AVA-H SE AVA ja Gaia FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA-H, Gaia on voittanut Pohjoismaiden Mestaruuden 2012 ja Suomen Mestaruuden 2017. 2018 Twixy voitti SM-kultaa ja Gaia hopeaa! Molemmilla useita maajoukkuepaikkoja. Niiden sisko, joka on POHJ TVA FI TVA EE TVA SE TVA ja NO TVA. Veli joka on POHJ TVA FI TVA DK TVA SE TVA NO TVA ja Suomen Mestari 2012. Toinen veli on FI TVA ja NO TVA.


Tigerin emä on tricolor narttu Team Stenmann Amazing Mayzee Lou, jolla on tittelit HYRDPR1,
HYRDPR2. Sen isä Tony Ottesenin tunnettu paimenkoira Bob, joka on jättänyt tervettä ja harrastajapiireissäkin hyvin tykättyjä jälkeläisiä.







Vukin isä on GK VALLH PR S LCH S(VALL-N)CH Viggo, lyhytkarvainen bordercollie uros. Viggo oli erittäin nopea, kevyehkö, jolla oli hyvin intensiivinen, voimakas tapa työskennellä. Viggo oli Ruotsin tottelevaisuusvalio ja paimennusvalio naudoilta. Kasvattajansa Sofie Åkerbergin mukaan se oli "jos mahdollista, niin vielä parempi kuin emänsä, KANS & POHJ TVA S KVA Gk Vallh Pr Mitzi ". Viggon päälaji oli paimennus, jossa se kilpaili Ruotsissa ylimmässä luokassa, saavutuksena mm. Ruotsin Mestaruus -hopeaa nautapaimennuksessa v. 2002. Se oli myös Ruotsin Tottelevaisuusvalio, v. 2001 se oli SM-4 tokon Ruotsin Mestaruus -kisoissa, ja varakoirakko Ruotsin tokomaajoukkueeseen. Viggo oli vilkas ja hyväkuntoinen aivan viime metreille asti. Se lopetettiin 13-vuotiaana kuonossa olleen kasvaimen takia, joka loppumetreillä vaikeutti sen hengitystä. (Teksti lainattu Mithrandir-kennelin sivuilta)

Kuva: kennel Tending

Vukin emä oli tricolor narttu Velho, eli Brains Hyasinth Velho. Velho oli erittäin menestynyt tokokoira, yksi kennel-Tendingin ensimmäisiä. Velho oli POHJ TVA FI TVA DK TVA ja SE TVA. Sillä on 3 pentuetta,  24 pentua. Niistä on kuvattu 18/24, 11:sta on A/A lonkat, 5:llä B/B, yhdellä B/A ja yhdellä B/C, kaikilla on 0/0 kyynäret.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti